torstai 16. maaliskuuta 2017

Pyhät, pahat ja pelokkaat

Uusin kirjani Pyhät, pahat ja pelokkaat julkistettiin viime viikolla. Aihe herätti jo jonkin verran kiinnostusta mediassa ja tulikin istuttua muutamia kertoja bussissa Helsingin ja Lohjan välillä. Osa haastatteluista tuli suorina lähetyksinä, nauhoitetun haastattelun lähetyspäivä ei ole vielä tiedossa.

Joku ehkä miettii, että miksi ihmeessä minun pitää koko ajan kirjoittaa hengellisestä väkivallasta. Suurin syy on siinä, että muutos terveempään suuntaan on hyvin hidasta tai muutosta ei näytä tapahtuvan ollenkaan. Huolimatta siitä, että epäterveitä opinkohtia nostetaan esille, jäseniä satuttavat käytännöt jatkuvat: Lapsia pelotellaan, aikuiset pelkäävät, yhteisöissä ahdistutaan suorituspaineista, vapaaehtoistyö koetaan pakollisena ja pahimmassa tapauksessa jäseniä hyväksikäytetään taloudellisesti tai seksuaalisesti.

Tällaisia asioita ei pitäisi tapahtua hengellisissä yhteisöissä. Jos raamattuopetus aiheuttaa lapsille, nuorille, aikuisille ja vielä vuosia yhteisön jättämisen jälkeen painajaisia, on jotain pahasti pielessä.

Kuuluuko Raamatun sanomaan se, että ihmiset pitää sitouttaa pelolla? Opettiko Jeesus pelkäämään demoneita? Kerrotaanko Raamatussa esimerkkejä siitä, että jossain esineessä olisi ollut demoni? Vastaukset ovat ei, ei ja ei.

Moni Jehovan todistaja on pelännyt lapsena smurffileluja, koska hänelle on kerrottu, että niissäkin voi olla demoni.

 
Vajaa puolet tässä kirjassa haastatelluista on entisiä todistajia. Aineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että heillä on keskimääräisesti eniten pelkoja ja myös pelon kohteita: demonit, vainot, Harmagedon, yhteisön ulkopuoliset ihmiset, maailma, yhteisöstä irtautuneet (varsinkin niin sanotut luopiot), ulkopuolelta tuleva järjestöön kohdistuva kritiikki (kirjat, artikkelit ja ihmiset) jne.  Myös painajaisia oli eniten muihin yhteisöihin verrattuna.

Erityisen huolestuttavaa oli se, että todistajien keskuudessa ilmeni paljon itsetuhoisuutta. Tapauksia oli paljon, vaikka yhteisö pitää itseään "maailman onnellisimpana" kansana. Eräästäkin pienestä suomalaisesta noin 50 hengen seurakunnasta peräti kolme nuorta oli yhtä aikaa suljetulla osastolla. Yksi heistä lähti tästä elämästä oman käden kautta.

Uskon ihmeisiin. Voisiko tapahtua sellainen ihme, että Jehovan todistajien johto täällä Suomessa katsoo peiliin ja pohtii niitä keinoja, joilla estetään lasten pelkoja, jäsenten masennuksen lisääntyminen ja vakavien itsetuhoisten asioiden pohdinta? Kannusteeksi sana todistajuudesta  ...
Herätkää!




perjantai 2. joulukuuta 2016

Vastaus bloggaavalle Jehovan todistajalle

Alla oleva teksti on kopio kommentistani Kotimaa24:ssä bloggaavalle Jehovan todistajalle
Rauli Toivoselle. 

Rauli, kirjoitit: “Raamatun esimerkki opetuksen pohjavireestä on siis yksimielisyys. Yksi ei opeta yhtä ja toinen toista.

Totta. Miten tämä on mahdollista? Se on mahdollista siksi, koska eriäviä mielipiteitä ei saa olla. Vastaava yksimielisyys on saatu aikaan myös Pohjois Koreassa. Pelko.

Totuus tekee vapaaksi, sanotaan. Mutta onko todistajilla vapaus? Ei.

Todistajien järjestössä jotkut yksilöt eivät uskalla sanoa omia aitoja mielipiteitään edes omalle vihitylle puolisolleen, koska epäilyistä ja epäuskosta järjestön oppeihin joutuu tilille. Oma teokraattinen puoliso voi käräyttää vääristä ajatuksista ja “syyllinen” > päätyy oikeuskomiteaan.

Kun kirjoitin ensimmäistä kirjaani, joka ilmestyi vuonna 2013, mieleeni on jäänyt nimimerkki Harmis. Hän kertoi kirjeessään että hän ei usko todistajilla olevaan totuuteen, mutta silti hän kiersi ovilla, saarnasi hyvää uutista ja oli aktiivisesti mukana. Vaimonsa takia. Vaimo uskoi “totuuteen”. Jos Harmis olisi lähtenyt järjestöstä, hänen vaimonsa asema olisi muuttunut. Vaimo ei olisi ollut enää hyvää seuraa ja Harmis rakasti vaimoaan. Harmis ei voinut kertoa ajatuksistaan kenellekään. Minä olin varmaan ainut, jolle hän saattoi kertoa tunteistaan.

Tässä on suora lainaus Harmiksen tekstistä:
Välillä ajattelen itsemurhan olevan ainoa ulospääsytie. Tätä ei voi sivullinen ymmärtää, että miksen vain lähde pois. Rakastan vaimoani kaikista ongelmistamme huolimatta, enkä ainakaan vielä ole valmis eroamaan todistajista. Tai voisin jopa erotakin vaimostani, jos hän sen jälkeen voisi etsiä itselleen uuden kumppanin ja elää onnellisena. Nyt en enää tiedä, mitä tehdä. Harmis, Jehovan todistaja

En tiedä onko Harmis enää elossa. En ole saanut häneen yhteyttä pariin vuoteen.

Moni todistaja miettii, että itsemurha on ainut ulospääsytie siitä järjestöstä, jota sinä mainostat rakkaudelliseksi. Tämä on tullut vastaan useasti myös tämän vuoden aikana, kun olen saanut uusia kirjeitä. Osa kirjoittaneista on yrittänyt itsemurhaa, muutama parikin kertaa. Rakkaudellisessa veljesseurassa.
(Mutta syy onkin heissä itsessään, niinkö? Eihän täydellisessä yhteisössä voi olla vikaa. Eihän?)

Kuolema voi tuntua helpottavammalta, sillä järjestöstä eroaminen on nöyryyttävää. Sukulaiset häpeävät. Avioerokaan ei ole ratkaisu, koska järjestöön jäänyt ei voi enää avioitua uudelleen. Tai voi, jos pois lähtenyt tekee tahallaan huorin.
(Näitäkin tapauksia on ollut: “Annoin puolisolle vapauden mennä naimisiin – kävin vieraissa”.)

Uskot sinä Rauli sitten mitä tahansa yksimielisyydestänne, niin minun mielestäni on monin verroin parempi antaa uskonnollisen yhteisön jäsenille oikeus ilmaista omat aidot ajatuksensa ja mielipiteensä ja tunteensa. Olla erimieltä. Pakotettu yksimielisyys johtaa väistämättä ongelmiin, niin kuin jo aiemmin sinulle tässä ketjussa toisessa tekstissäni kirjoitin (ja jotka taisit jättää huomiotta).
Pakolla saatu yksimielisyys johtaa: mm. teeskentelyyn, näyttelemiseen, valehteluun, kaksinaamaisuuteen, salailuun, pelkoon, ahdistukseen, suruun, vihaan, kateuteen ja jopa itsetuhoisuuteen.

Kirjoitat yksimielisyydestä ja uskot että se syntyy ihmisten vapaasta tahdosta. Hyvä sinulle. Sillä jos tietäisit totuuden totuudesta ja olet rehellinen, sinun olisi todella, todella vaikea olla mukana. Ne joiden silmät avautuvat ja jotka voivat – lähtevät pois.



Todistajat puhuvat yksimielisyyden ohella maailman onnellisimmasta kansasta. Totta. Miten se on mahdollista? Pelko.

Valtakunnansalilla opetetaan hymyilemään kenttätyössä. Kukaan ei voi kertoa, että kenttätyö ahdistaa (ei toki kaikkia, joku nauttii siitä kovasti). Osa tekee kynätunteja (merkitsee tunteja korttiin, vaikka ei käy kentällä). Miksi? Koska kenttäilemätön on toimeton > huonoa seuraa > jää yksin.
Kokoukset puuduttavat. Konventteja pidetään tylsinä. Mutta puhuuko kukaan näistä salilla? Ei. Kertooko joku salilla, että en tullut kokoukseen viime viikolla, kun en millään jaksanut rankan työpäivän jälkeen? Ei – koska pelko.

Vartiotornista voi lukea, kuinka jossain maassa joku sokea todistaja kävelee kaksi kertaa viikossa kokouksiin kymmeniä kilometriä mutavellissä toisen taluttamana ja toinen jalka poikki (kärjistetty keksitty vertaus). Näin tulee toimia > osallistua > yksimielisyys > syyllisyys. Kukaan ei kyseenalaista, onko näitä uskon sankareita edes olemassa, mutta heidänkaltaisensa nostetaan järjestön ikoniksi.

Jos hänkin pääsee paikalle ja haluaa osallistua, miksi et sinä? Et saa jättää ainuttakaan kokousta väliin. Jos umpisuoli leikattiin toissapäivänä ja olet tarpeeksi terve kotiin, voit tulla virkistymään myös kokoukseen. Yksimielisyys > kokouksessa on ihanaa. Negatiivisia tunteita ei ole. Ei saa olla.

Vasta kun ihminen uskaltaa lähteä pois, voidaan kaikista tunteista puhua. Voi sanoa, että en tykännyt kenttätyöstä, kokoukset olivat tylsiä. Millainen reaktio seuraa? > Luopio valehtelee > kokouksissa on ihanaa > kenttätyö on ihanaa > yksimielisyys > muuta mieltä et saa olla, tai olet itse ulkona.

Yksimielisyys.

Yhteisöön syntyneelle poislähtö on vaikeaa, jopa mahdotonta, koska pelotellaan demoneilla, jotka hyökkäävät järjestön ulkopuolella. Vaihtoehto lähtijälle voi olla kaikkien ystävien menetys. Kukaan ei puhu. Omat sukulaiset eivät kerro irtautuneelle “mitä kello on” (oma esimerkkisi erotetun kohtaamisesta), eivät tervehdi, eivät katso kohti, eivät vastaa puheluun – ehkä edes oma äiti ei vastaa.

Yksimielisesti sanotaan, että jokaisella on vapaus lähteä. Totta. Mutta mitkä ovat seuraukset?
Moni on nähnyt totuuden. Jari-Pekka on nähnyt sen. Sinä et kuitenkaan saa puhua hänelle etkä lukea hänen tekstejään. Miksi? Se on kiellettyä, koska hän kertoo todellisia, aitoja tunteitaan. Jos jäsenet uskaltaisivat puhua kaikista (myös kielteisistä) tunteistaan yksimielisyys tuhoutuisi. Illuusio katoaisi. Se pysyy, kun jäsenet tottelevat – pelkäävät seurauksia.
Eihän kukaan halua tulla “eläväksi kuolleeksi rakkailleen ja läheisilleen”.

Kuulun vielä tällä hetkellä luterilaiseen kirkkoon. Todennäköisesti en enää kovinkaan pitkään. Mutta jos eroan kirkosta, liityn sellaiseen kristilliseen seurakuntaan jossa saa ja uskaltaa sanoa mielipiteensä, jossa ei vaadita yksimielisyyttä, jossa voi sanoa että päivän saarna oli vähän huono tai että olen jostain opinkohdasta eri mieltä.

Yksimielisyydellä on hintansa.

Sitä hintaa en ole valmis maksamaan.

Sen sijaan yritän tehdä parhaani, jotta jokaisella tässä maassa olisi mahdollisuus ajattelun-, tunteiden-, sanan- ja informaationvapauteen myös hengellisellä kentällä. Siksi kirjoitan.

Linkki Kotimaa24:n blogiin

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Riisinheitosta peukutukseen

Mikä on oikein ja mikä on väärin? Voivatko tapamme olla saastaisia, ilman että me tiedostamme itse tekojamme? Jos jonkun nykyisen käytännön taustalla on joku vanha aikoja sitten unohtunut pakanallinen tapa, mutta emme tiedosta sitä emmekä koe toimiessamme rikkovamme Jumalaa vastaan, teemmekö silti väärin?

Kuinka paljon normaaliin arkielämään liittyy pakanallista taustaa? Paljon, ja kaikkien juuria on vaikea edes hahmottaa. Oletko pohtinut viikonpäivien nimiä? Tiesitkö, että esimerkiksi suomen kielen tiistai pohjautuu germaaniseen Tiw-nimiseen sodan jumalaan ja torstai-sana viittaa germaaniseen Tor-jumalaan (ruots. torsdag). Kun käytät noita nimityksiä, ajatteletko palvovasi jollain tasolla epäjumalia? Tuskinpa.

Jehovan todistajat suhtautuvat joihinkin tapoihin hyvin kielteisesti. Esimerkiksi riisin heittämistä hääparin päälle pidetään vääränä, sillä tapa juontaa babylonialaisesta tavasta, jonka on ajateltu tuovan onnea hääparille. Koska riisi yhdistetään myös hedelmällisyyteen, tapaa pidetään saastaisena, eikä todistaja saa osallistua riisin heittämiseen.

Jos riisinheittäjä ei koe lepyttävänsä pahoja henkiä saatikka palvovansa epäjumalia, vaan yksinkertaisesti iloitsee hääparin onnesta, toimiiko hän siitäkin huolimatta väärin?

Saako Jehovan todistaja taputtaa? Tiesitkö, että taputtaminen on otettu käyttöön Mesopotamiassa jo tuhansia vuosia sitten, kun haluttiin peittää epäjumalille uhrattavien ihmisten kirkuminen. Vasta gladiaattoritaistelujen myötä ele sai positiivisen merkityksen.
Kuinka moni todistaja yhdistää taputtamisen epäjumalien palvontaan? Juuriensa kautta aplodien historia on paljon synkempi ja tapa huomattavasti arveluttavampi kuin riisin heittäminen. Siis jos tälle linjalle lähdetään.

Moniko teistä lukijoista peukuttaa asioille? Nettiaikakaudella peukuttaminen on yleistynyt entisestään. Et ehkä tiennyt, mutta antiikin Kreikassa ylöspäin oleva peukku merkitsi alunperin miehen sukuelintä. Voiko todistaja siis peukuttaa hyvällä omallatunnolla? Miten on?

Riisinheittämisestä: "On selvää, että kaikki, jotka haluavat pysyä Jumalan rakkaudessa, karttavat tällaisia saastaisia tapoja." kirjasta Jumalan rakkaus 2008.

Entäpä taputtaminen ja peukuttaminen? Samalla logiikalla ne ovat vielä paljon, paljon, paljon saastaisempia tapoja. Eikö totta?

Lähde: Pelastakaa lapset -lehti 1/2016 Toimivaa viestittelyä ikiaikaisilla symboleilla.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Tekstin lainaaminen ja lainatun tulkinta

On taas hitaiden raapaisujen aika. Tämänkertaisessa tekstissä haluan tuoda esille sen, miten hienovaraisesti epärehellisyyttä voi harjoittaa, vieläpä niin että lukija ei tajua tulleensa huijatuksi tai vähintäänkin tarkoituksellisesti harhaanjohdetuksi.

Satuin lukemaan erään kirjoituksen, jossa kommentoitiin joulukuun 2015 Vartiotornilehden tekstiä. Lehden tutkittavassa versiossa käsitellään Raamatun kääntämistä ja Jumalan nimen esiintymistä Raamatussa.

Tässä alla on kyseinen Vartiotornilehden teksti:

"Vaikka selvät todisteet puoltavat sitä, että Jumalan nimi kuuluu Raamattuun, monet käännökset ovat jättäneet tuon pyhän nimen kokonaan pois. Vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös julkaistiin englanniksi vuonna 1950, julkisuuteen tuli vuoden 1901 American Standard Version -käännöksen tarkistettu laitos (Revised Standard Version). Tästä uudesta laitoksesta Jumalan nimi oli poistettu vastoin vuoden 1901 käännöksen toimittajien noudattamaa käytäntöä. Mikä oli syynä tähän? Käännöksen esipuheessa sanotaan: ”Nimen käyttö yhdestä ainoasta Jumalasta – – on täysin sopimatonta kristillisen kirkon yleismaailmalliselle uskolle.” Tämä loi mallin monille seuraaville sekä englanninkielisille että muunkielisille käännöksille." (VT 15. joulukuuta 2015 sivu 10)

Tekstissä ei ehkä huomaa ensilukelmalta mitään outoa. Siksi pyytäisin kiinnittämään huomiota yhteen erikoiseen virkkeeseen (erotettu mustalla värillä muusta tekstistä), joka on jaettu kahteen osaan käyttämällä – – merkkejä. Nuo merkit tarkoittavat, että välistä on poistettu osa tekstiä. 

Mitä on jätetty pois ja miksi? 

Vartiotornilehteen poimitun lainauksen tarkoitus on siis kertoa syy, miksi RSV-versiossa ei enää käytetä Jumalan nimeä. Syy näyttää kirjoitettuna hieman epämääräiseltä ja oudolta. Käyttämällä – – merkkejä Vartiotorni luo vaikutelman siitä, että Jumalan nimen käyttö olisi sopimatonta kristillisen kirkon uskolle. Onko syy esitetty alkuperäisessä tekstissä todellakin juuri näin? 

Asia selviää, kun vertaa lainausta alkuperäiseen tekstiin.

Alla olevasta alkuperäisestä tekstistä käy ilmi, että todistajat ovat poimineet syyksi a) vain toisen RSV-käännöksen mainitsemista syistä, b) pätkineet sitäkin kohtaa niin, että jäljelle on jäänyt teksti, joka ei selitykseltään vastaa ollenkaan alkuperäisen tekstin todellista sisältöä.
Lainaukseen käytetty teksti on merkitty punaisella värillä.

" ... For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word "Jehovah" does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church." 
Jehovan todistajat pitävät itseään moraalisesti ylivertaisina. Eikö moraalin tulisi olla ohjenuorana myös kirjallisuuslainauksissa? Todistajat käyttävät oppiensa todisteluun paljon ulkopuolista kirjallisuutta. Osaksi sitä suositaan tukemaan omia tulkintoja, toisaalta sillä pyritään osoittamaan muiden uskontojen virheellisyys, epäloogisuus ja epärehellisyys.

Poimimalla valikoituja lainauksia ja pätkimällä niitä täysin mielivaltaisesti, voidaan mistä tahansa tekstistä muokata versio, joka vesittää alkuperäisen tarkoituksen tai kääntää jopa koko ajatuksen päälaelleen.

Jos joskus luet enemmänkin Vartiotorniseuran tekstejä, tulet huomaamaan, kuinka paljon he käyttävät kirjallisuuslainauksissaan – – merkkejä. Koska järjestön jäsenet luottavat sinisilmäisesti kaikkeen Vt-seuran omaan materiaaliin, he eivät kyseenalaista lainauksia. Harvemmalla todistajalla on intoa, mahdollisuuksia, aikaa tai edes mielenkiintoa lähteä tutkimaan alkuperäisiä tekstejä ja selvittämään sitä, onko lainaus sopusoinnussa alkuperäisen tekstin kanssa vai ei.

Liitän tähän alle vielä koko luvun, jossa perustellaan sitä, miksi sanaa Jehova ei enää esiinny RSV-versiossa. Lisäsin tekstiin vielä uudemman kerran korostuksena sen osan, jonka Vt-seura katsoi "tarpeelliseksi" nostaa syyksi Jumalan nimen puuttumiselle.
Jokainen lukija pohtikoon itse, kuinka rehellisesti Vartiotornilehden lainaus ottaa huomioon alkuperäisen tekstin sisällön.

"A major departure from the practice of the American Standard Version is the rendering of the Divine Name, the "Tetragrammaton." The American Standard Version used the term "Jehovah"; the King James Version had employed this in four places, but everywhere else, except in three cases where it was employed as part of a proper name, used the English word Lord (or in certain cases God) printed in capitals. The present revision returns to the procedure of the King James Version, which follows the precedent of the ancient Greek and Latin translators and the long established practice in the reading of the Hebrew scriptures in the synagogue. While it is almost if not quite certain that the Name was originally pronounced "Yahweh," this pronunciation was not indicated when the Masoretes added vowel signs to the consonantal Hebrew text. To the four consonants YHWH of the Name, which had come to be regarded as too sacred to be pronounced, they attached vowel signs indicating that in its place should be read the Hebrew word Adonai meaning "Lord" (or Elohim meaning "God"). The ancient Greek translators substituted the work Kyrios (Lord) for the Name. The Vulgate likewise used the Latin word Dominus. The form "Jehovah" is of late medieval origin; it is a combination of the consonants of the Divine Name and the vowels attached to it by the Masoretes but belonging to an entirely different word. The sound of Y is represented by J and the sound of W by V, as in Latin. For two reasons the Committee has returned to the more familiar usage of the King James Version: (1) the word "Jehovah" does not accurately represent any form of the Name ever used in Hebrew; and (2) the use of any proper name for the one and only God, as though there were other gods from whom He had to be distinguished, was discontinued in Judaism before the Christian era and is entirely inappropriate for the universal faith of the Christian Church.

torstai 28. tammikuuta 2016

Kirjaprojektiuutisia

Hengellisiä pelkoja käsittelevä kirjaprojektini on alkanut löytää muotoaan. Olen saanut hahmoteltua sisältöä ja sisällysluetteloa. Nyt näyttää siltä, että itsetuhoisuus tulee olemaan selkeästi toisena pääaiheena pelkojen ohella.

Tähän mennessä haastatteluaineistoa on saapunut sähköpostitse 32 kirjeen verran. Informantit edustavat yhdeksää eri uskonnollista ryhmää. Käsittelen luterilaista perusseurakuntaa eri yhteisönä kuin sen herätysliikkeitä. Herätysliikkeisiin liittyen postia on tullut niin vanhoillislestadiolaisuuden kuin esikoislestadiolaisuudenkin piiristä. Suurin osa tähän mennessä kirjaamistani vastauksista on entisiltä Jehovan todistajilta.

Projektiin ehtii vielä osallistua.
Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia hengellisistä peloista lapsuudessa tai aikuisuudessa? Oletko pelännyt tai pelkäätkö edelleen helvettiä, demoneita, Harmagedonia tai paholaista? Oletatko, että hengellinen yhteisösi (entinen tai nykyinen) olisi aiheuttanut itsetuhoisia ajatuksia, tai onko joku kyseisen yhteisön jäsen päätynyt itsemurhaan? Oletko itse ollut hengellisesti niin ahdistunut, että kuolema on tuntunut paremmalta vaihtoehdolta kuin elämä?

Jos haluat jakaa ajatuksiasi ja auttaa pelkoprojektissa, ota yhteyttä sähköpostitse (aila.ruoho ät arotron.fi). Kuvan alla on yksi kysymyssarjoista. Jos haluat vastata siihen, lähetä vastauksesi yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen. Laajemmat kysymykset voi pyytää sähköpostitse.
Kevättä odotellessa ...




1) Perustietoja:
Nimesi ja ikäsi.
Mitä nimimerkkejä haluat käyttää kirjassa? (Valitse pari yksiosaista nimimerkkiä, ei numeroita.)


 2) Yhteisön jäsenyys:
Mistä yhteisöstä haluat kertoa? Mihin seurakuntaan / seurakuntiin olet kuulunut? Mikä on suhteesi hengellisyyteen tällä hetkellä?


 7) Mielenterveysongelmista yleisesti:
Onko sinulla oletus, että hengellisyys olisi aiheuttanut mielenterveysongelmia joillekin seurakunnan jäsenelle? Millaisia ja miten ne ilmenivät? Mistä päättelet, että syynä olisi hengellisyys?


 8) Yhteisön vaikutukset haastateltavan mielenterveyteen:
Oliko lapsuudessasi hengellisiin asioihin liittyviä pelkoja?
Jos oli, niin millaisia ja miten käsittelit niitä? Helpottivatko ne aikuisena?
Saitko pelkoihin apua vanhemmiltasi tai joltain aikuiselta, kun olit lapsi?

Koetko, että sinua olisi lapsena peloteltu tietoisesti? Miten?

Oletko nähnyt lapsuudessa tai aikuisuudessa hengellisiä painajaisia? Millaisia? Pystyitkö puhumaan niistä lapsena jollekin?

Oliko yhteisössä opetuksia, tapoja tai henkilöitä, jotka aiheuttivat ahdistusta tai pelkoja? Millaisia?

Onko sinulla ollut aikuisuudessa hengellisyyteen liittyviä pelkoja? Millaisia? Miten olet käsitellyt niitä?
Millaista apua hengellisistä pelosta kärsiville aikuisille tarjotaan?


 9) Yleinen itsemurha-alttius yhteisössä:
Tiedätkö yhteisöstä henkilöitä, jotka olisivat päätyneet itsemurhaan?
Voitko mainita paikkakunnat, vuoden ja henkilön nimikirjaimet?  
(Näillä tiedoilla pyrin tilastoimaan eri tapaukset, ettei sama henkilö tule kirjatuksi useampaan kertaan. Tiedot ovat vain omaan käyttööni.)

Onko sinulla syytä epäillä, että kyseiset tapaukset johtuisivat yhteisöstä itsestään? Millä perusteella?
Onko tiedossasi tapauksia, joissa joku (omasta uskonyhteisöstäsi) on yrittänyt itsemurhaa tai suunnitellut sitä? Voitko mainita paikkakunnan, vuoden ja kyseisen henkilön nimikirjaimet?

Onko jotain syytä epäillä, että kyseiset itsetuhoajatukset tai yritykset johtuisivat hengellisyydestä? Miksi?


 10) Haastateltavan itsemurha-alttius:
Oletko itse ollut hengellisten asioiden vuoksi tilanteessa, että itsemurha on tuntunut hyvältä ratkaisulta tai olet yrittänyt sitä? Mikä ajoi sinut pohtimaan kyseistä ratkaisua?

Mitä ajattelit tuolloin kuoleman jälkeisestä tilasta? Pelkäsitkö Jumalan taholta tulevaa rangaistusta? Jos et pelännyt, niin miksi et?

Saitko hengellisyydestäsi voimaa näiden synkkien ajatusten voittamisessa? Millaista?
Miten selvisit tilanteen yli?


 13) Jos haen jossain vaiheessa jatko-opintoihin yliopistolle, voinko käyttää yllä olevia vastauksiasi myös tutkimusmateriaalina?